lahja blogiystävältä…

Tiistaina, Huhtikuun 21. 2009

Sain salaiselta blogiystävältäni paketin jo jokin aikaa sitten, mutta nyt vasta pystyn siitä kirjoittamaan. Minä onneton kun hukkasin kameran johdon, sitten sairastui kissa ja lopuksi viikonloppuna kun minun tänne piti kirjoittaa niin  mummuni kaatui suihkussa. (Huokaus) Kaikki nämä ovat vieneet voimia luvattoman paljon. Mutta nyt siis pakettiin joka sisälsi aivan ihanan tuoksuista onnenhuuma teetä sekä uusimman Voguen. Paketti oli mieluisa kiitoksia salainen blogiystäväni! Se oli myöskin pakattu kauniiseen postista ostettavaan perhoslaatikkoon.

Leidin “Ei ikinä!” kengät eli piikkikorkokengät

Torstaina, Huhtikuun 2. 2009

Olen erään ystäväni kanssa vannonut etten ikinä hanki piikkikorkokenkiä saatika opi kävelemään sellaisilla. Taas kerran täytyy pyörtää sanat ainakin tuon hankkimisen kohdalla, sillä minä menin huutamaan eBay:stä ihanat kengät, joissa on piikkikorko! Ehkä minäkin opin niillä vielä kävelemäänkin… Kihlattuni ainakin varmasti tulee pitämään näkemästään, jos kengillä opin kävelemään ;)

minäkuva ja sen kohotus

Keskiviikkona, Maaliskuun 25. 2009

Tykkään katsella telkkarista ohjelmaa nimeltään nätti nakuna. Ohjelman idea on kohottaa naisen itsetuntoa ja suhdetta omaan kehoonsa, joka ei ole enää ehkä nuoruuden mitoissa. Juontajana toimii Sillä Silmällä ohjelmastakin tuttu Carson Kressley. Hänen valloittava persoonansa ja positiivinen elämän asenne saa väkisinkin hymyilyilemään ja uskomaan että jokaisesta saa nätin. Harvempi meistä on missin mitoissa ja ei tarvitsekään olla! Minä itse tiedän ettei itsetunto ulkonäöstä ole kovin korkealla kun maha roikkuu ja painoakin on lähemmäs 50kg ylimääräistä ja kaikki se tosiaan kasautuu mahan kohdalle. Pikku hiljaa kuitenkin opettelen pukeutumaan paremmin ja olemaan ylpeä itsestäni tälläisenä kun olen.  Onneksi nykyään ei ole enää yksin tämän asian kanssa vaan me rehevämmät naiset olemme kokoontuneet sivustolle www.isotkoot.com/

Olkaa onnellisia ja ylpeitä itsestänne sellaisina kuin olette!


elämää

Torstaina, Tammikuun 22. 2009

Elämä ei aina mene niinkuin sen suunnittelee menevän. Sen olen monesti jo todennut ja saan todeta varmasti vielä tulevaisuudessakin. Aikani on mennyt nyt arjen pyörittämiseen yksin kun isäni joutui autokolariin. Luojalle kiitos ettei pahempaa sattunut, mutta lihassäryt ja flunssa ovat vieneet nyt kolmatta viikkoa isän voimat. No onneksi on jotakin mitä odottaakin, sillä lähdemme yhdessä laivalle 11.2! Tälläistä tällä kertaa =)

Joululahjat

Perjantaina, Joulukuun 5. 2008

Lue lisää

Esittäytyminen

Torstaina, Joulukuun 4. 2008

Hei…

Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen esittäytynyt, eli taitoni voivat olla hieman ruostuneet, pahoittelut etukäteen… =)  Eli Minun nimeni on Heidi. Olen syntynyt kesäkuussa vuonna 87 eli ikää minulla on nyt 21vuotta. Asun Tampereella isäni ja kahden kissamme kanssa. Kissojemme nimet ovat Heikki ja Sipriina.

Opiskelin pukuompelijaksi, mutta se on nyt katkolla sillä sairastan vakavaa masennusta enkä vaan taida olla vielä tarpeeksi vahva koulumaailmaan.

Seurustelen ja olen kihloissa Harri nimisen pojan kanssa. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja siitä kihloissa 2,5 vuotta.

Minä pidän vaatteista, kengistä, laukuista ja muista asuisteista paljon eli minulla on niitä ihan kiitettävä määrä. Kierrän paljon kirpputoreja ja shoppailen nettikaupoissa. Löydöistäni ja ostoksistani laitan kuvia tänne…

Siinä nyt jotakin minusta. Minulta saa kysyä jos jotakin haluatte vielä tietää myöhemmin…                      Näkemisiin ensikertaan!


Mainokset